Puheenjohtajan palsta

Kesän viettoon, lomps!

Niin vain  on saatu tämä Eläkkeensaajien kevätkausi pulkkaan. Monenlaista on tapahtunut. Enimmäkseen tuttuja juttuja tutussa porukassa. Retkiä, vieraita, kilpailuja, asiantuntijoita sekä toisaalta arkista juttelua, kahvittelua ja kuulumisten kyselyjä. Kiitos teille kaikille! Kaiken perustana olette te, meidän jäsenemme. Ilman teidän osallistumistanne ei toimintaa kannattaisi järjestää. Toimintaa ei myöskään olisi ilman hallitustamme ja piiriemme vastuuhenkilöitä. Lämmin kiitos teille ahkerasta puurtamisesta yhteisen hyvän eteen.

Mennyttä kevätkautta on mukava muistella, mutta toiminta jatkuu  kuitenkin myös kesällä. Kesäkuun yhdeksäs päivä lähdemme Kuopion retkelle, risteilemme Kallavedellä ja käymme myös Alahovin viinitilalla. Kala- ja bocciakerhot jatkavat myös toimintaansa. Ehkä myös Nestorit.

Kesä merkitsee kuitenkin meille kaikille rentoutumista ja arjesta poikkeavaa elämää. Itse kullakin on varmaan oma tapansa viettää kesää. Yksi matkustelee, toinen marjastaa, kalannarraajia on joukossamme monia, myös mökille  mennään Suomen luonnosta nauttimaan ja kulttuuririennot houkuttelevat osaa meistä. Minnekkään ei tarvitse  lähteä eikä mitään tehdä. Voi vain kuunnella linnun laulua ja katsella poutapilvien purjehtimista taivaalla. Ja antaa mielen levätä. Pidetään kuitenkin yhteyttä Eläkkeensaajaystäviimme ja kaikkiin muihinkin.

Toivotan kaikille virkistävää ja iloista kesää! Tavataan jo kesällä toiminnoissamme ja sitten syyskuun alussa polkaistaan taas toiminta käyntiin.

Ystävällisin terveisin Heikki